Tämä on kysymyksenä melko hankala. Tieto jostain, mitä et tiedä. Kuitenkin sellainen, joka voi olla tulevassa ammatissa suhteellisen merkityksellinen.
Kerran illanvietossa ystäväni kertoi jutelleensa eräälle toiselle metsätalousinsinööriopiskelijalle, joka oli kolmannella vuosikurssilla. Keskustelu tämän opiskelijan kanssa ajautui hänen tulevaan ammattiinsa. Ystäväni, joka on tehnyt yli viisi vuotta, ja tekee edelleen työkseen metsäkoneella ajoa opiskelujen ohella, kysyi tältä opiskelijalta, että mitä hän tietää metsäkoneella työskentelystä. Kyseinen opiskelija oli kertonut tietävänsä koulussa yhdellä kurssilla noin 5 dian ajan näytettyjen kaavioiden lisäksi erittäin vähän. Ystäväni hämmästeli kyseistä, edelleen tiedustellen, että mistähän moinen voisi johtua. Tähän kyseinen opiskelija oli vastannut hyvin suoraan, ettei se kuulu metsätalousinsinöörin koulutusvaatimuksiin. Hämmästyneenä ystäväni perusteli pikaisesti, miksi kyseinen asia olisi tärkeä olla mti:n koulutusvaatimuksissa, minkä jälkeen opiskelija pohti hetken ja totesi ystäväni olevan hyvinkin oikeassa.
Itse kuullessani tämän kertomuksen, hämmästyin, miten joku kolmannen vuoden opiskelija voi sanoa kyseisen väitelauseen. Voihan mti- koulutuksen saanut henkilö työskennellä hankintaketjun johtajana. Hetken päästä ystäväni kysyi minulta, tiedänkö minä metsäkoneella työskentelystä mitään? Tähän vastasin ”Nyt kun kysyt, melko vähän.” Tiedän kyllä toimintaperiaatteen, olen käynyt katsomassa paikallaan olevaa konetta, sekä tiedän paljonko kone maksaa ja mitä kyseisellä koneella suurin piirtein voi ja kuuluu tehdä, mutta miten kyseisellä koneella toimitaan ja työskennellään, on silti vielä aivan tuntematonta minulle.
Ymmärrän hyvin metsäkoneiden hinnan ja oletankin sen olevan suurin syy, miksi koulussa ei ole mahdollisuutta päästä istumaan metsäkoneen koppiin. Minua kiinnostaa tietää hankintaketjusta mahdollisimman paljon ja voisin nähdä oman tulevan ammattini osana hankintaketjua. Myöhemmin illalla ystäväni kehotti minua lähtemään hänen mukaansa katsomaan, mitä työnteko käytännössä on.
Sovimme seuraavana aamuna päivämäärän, milloin olisi mahdollista lähteä mukaan. Eväät sekä varusteet reppuun mukaan, soitto kaverille ja matkaan. Työvuoro oli periaatteessa iltavuoro, mutta koska edellisellä ketjulla oli ollut jotain esteitä, menimme töihin jo aamupäivästä. Vuoro alkoi pienellä varo-oppitunnilla, kun ystäväni selitti, mistä syistä en saanut koskea mihinkään nappuloihin ja vipuihin. Oikeastaan en edes halunnut, sillä takaraivossa kuumotti koko ajan ajatus kalliilla koneilla työskentelemisestä. Toinen merkittävä asia oli alueella liikkuminen, suojavarusteet ja varoetäisyydet sekä lähestymissuunta työskentelevän koneen luokse tultaessa. Päivän mittaan huomasin, että kokeneelle henkilölle koneen käyttö oli iskostunut selkärankaan, ja että välillä työ sujui kuin tanssi. Koura, joka heilui metallisen varren päässä, oli kuin ystäväni käsi, vain isompi ja vahvempi.
Toki olen vierailuilla metsä-aiheisissa näyttelyissä ja tiedekeskuksissa päässyt kokeilemaan esimerkkejä koneista, joko palikoiden pinoamista tai vain näytöllä siirrettävistä pölleistä. Mutta päivän mittaan huomasin, että ne eivät kerro läheskään koko totuutta, kun maastossa joutuu myös huomioimaan monet muut pienet, mutta hyvinkin merkittävät tekijät. Ystäväni työvuoro oli pitkä ja hyvin verrattavissa koulupäivään. Iltapäivällä, kun aurinko laski myös näin itärajalla päin, ei metsässä nähnyt yhtikäs mitään, kunnes ystäväni painoi valot päälle. Kyseinen sai minut ymmärtämään turvaliivien merkityksen. Ilman heijastimia ei olisi metsässä nähnyt muita ihmisiä, ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä.
Parilla tupakkatauolla sekä ruokatauolla kevennetty päivä kuitenkin venyi lähes 12 tunnin työpäiväksi. Uusien asioiden oppiminen, sekä asioiden konkreettisuus sai ajan tuntumaan hyvinkin lyhyeltä. Päivän mittaan keskustelujen kehittyessä opin, millaisia haasteita kuljettajat kohtaavat päivittäin. Ystäväni kertoi asian olevan kuin kolmio, yhdessä kulmassa on metsänomistaja, toisessa metsätyöfirman omistaja ja kolmannessa puunjalostaja. Ystäväni vielä lisäsi tähän, että voit kumartaa vain yhteen suuntaan. Tunsin oppineeni tuona päivänä enemmän, kuin joinakin toisina päivinä koulussa.
Jälkikäteen olen myös kuullut mahdollisuuksista opiskella metsäkoneista enemmän, esimerkiksi muissa ammattikorkeakouluissa kuin omassani. Tällaisesta joku voisi olla vaikka kateellinen. Tämähän olisi vain järjestelykysymys, sillä tiedän, että omalla paikkakunnalla kyllä on mahdollisuuksia tällaiseen opiskeluun. Opiskelijoilla on oikeus ja velvollisuus oppia ja tietää! Vain tällaisella ajatusmallilla luomme Suomen metsille parhaan tulevaisuuden.
Niilo Immonen
Konkelon päätoimittaja kaudella 2017
MEOL – Metsäalan Opiskelijat ry