Savuke aamenen jälkeen
Välähdykset linja-auton ikkunan läpi piirtyvästä vuoristosta, kaatuneista puista sekä auringon päivisin vartioimasta taivaasta täyttävät mieleni, kun se tahattoman usein palaa toukokuun lopun tapahtumiin yhä uudelleen ja odottamatta. Kutkuttava jännitys vatsanpohjassa on se tunne, johon mieleni ehti taas vallan tottua ja jonka jälkeen arjen tasainen käynti pitkin omaksuttuja polkuja saa mieleni tuntumaan jollain tavalla levottomalta. Tunnetta voisi hyvinkin verrata siihen, jota 15-kesäinen parhaimmillaan kokee kotiuduttuaan rippileiriltä: Uusien ystävien kaipuu ja ensimmäinen reteä savuke aamenen jälkeen ovat asioita, joiden jälkeen maailmaa katsoo taas hiukan eri kulmasta…
NERM – Innovaatioita vai smalltalkia?
Mikä voisikaan olla NERMin kaltaisen tapahtuman tarkoitus osana jotain isompaa kokonaisuutta? Kysymykseen on tietenkin yhden ihmisen mahdoton antaa kattavaa vastausta, joten selvennän teille omaa subjektiivista kokemustani. Ensimmäisenä nousee mieleeni mahdollisuus laajentaa omaa ymmärrystään koskien metsäalaa ja sen opiskelua Suomen rajojen ulkopuolella. Yksinkertaisuudessaan tarkoitan sillä ajatusta siitä, että ei ole olemassa vain yhtä tapaa tehdä asioita – parhaimmillaan ulkomaalaisilta opiskelijoilta saa toisen näkökulman niihin totuttuihin tapoihin ja käytäntöihin, joista meillä Suomessa on pitkät perinteet. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että muualla asioita tehtäisiin paremmin. Suomen maine metsätalousmaana on alan ihmisten keskuudessa vahva ja kuva siitä on ennen kaikkea edistyksellinen. Kehitys tapahtuu pienin askelein ja vuorovaikutuksessa nimenomaan erilaisten toimijoiden välillä.
Mitä NERM sitten konkreettisesti on? Innovaatioita vai smalltalkia? Viikko kului yhdessä sahan heilautuksessa ja vaikka ohjelmaa oli aikaisesta aamu seitsemästä iltamyöhään, oli tunnelma kuitenkin hyvinkin rennon epävirallinen. Näin ollen mielestäni NERM itseasiassa oli juurinkin tuota, jos ei smalltalkia, niin tutustumista ja ajatusten vaihtoa aiheesta ja sen sivusta uusien ihmisten kanssa. Haluan nähdä asian niin, että sain yhden viikon aikana luotua puolimaapalloa kattavan verkoston alan ammattilaisista, jotka ovat tavoitettavissani yhden klikkauksen päässä. Ammattitaito ja erilainen näkemys, joka on syntynyt erilaisessa ympäristössä ja kulttuurissa on mielestäni elintärkeää pääomaa alati muuttuvalle ja kehittyvälle metsäalalle.
Harvojen huvia?
Tehtävänämme työpajassa oli keskustella pienryhmissä paikallisten opiskelijajärjestöjen ongelmista ja haasteista. Esille nousi ongelmia rahoituksesta jäsenten puutteeseen, sekä kommunikaatio-ongelmista tiedottamiseen. Esille nousseet asiat olivat hyvin saman suuntaisia, ja mielenkiintoista oli se, että mahdollisia ratkaisuja ongelmiin esitettiin yli maiden rajojen. Suurimpana yhteisenä haasteena nostettiin esiin jäsenten aktivoiminen sekä saamisen mukaan paikallisjärjestöjentoimintaan. Passiivinen maksava jäsen on toki parempi kuin ei jäsentä ollenkaan, mutta passiivisuus sinänsä ei auta kehittämään toimintaa. Paikallisjärjestöjen toiminnassa tuntuu maasta riippumatta olevan mukana suhteessa vain pieni osa alan opiskelijoita. Ratkaisua haasteeseen etsittiin niin velvoitteista tapahtumien järjestämiseen kuin paremmasta tiedottamisesta. Myös jo toiminnassa mukana olevan tahon motivaatiolla ja innostuneisuudella katsottiin olevan osaa asiaan.
NERM ylitti odotukseni monin tavoin. Niinhän käy aina arvioitaessa tuntematonta asiaa ilman kokemuspohjaa. Jotain olen kuitenkin oppinut arvioimaan realistisesti – osasin odottaa varsin hyvin englannin kieleni olevan ruosteessa ja ammattitaitoni ensimmäisen vuosikurssin opiskelijan tasolla – tämän asian hyväksymisen sekä ymmärtämisen näen kuitenkin ainoastaan positiivisena asiana. Hyväksymällä itsensä siirtää oman katseensa omien virheiden tuijottamisen sijasta ympäröivään maailmaan, ja silloin jo koskaan sitä avaa itsensä myös oppimiselle.
Jussi Hakala, Tampereen ammattikorkeakoulu