Terveisiä Itärajalta!

Tämän kansainvälisyysvastaavan kolmanteen opiskeluvuoteen Lapin Ammattikorkeakoulussa on mahtunut yhtä jos toista! Vaikka vuoden mittaan välillä tuntui, että pakollisia koulutehtäviä sekä tenttejä tulee ovista ja ikkunoista sisään, niin kaikesta kuitenkin selvittiin...

Load & Hold

Vihdoinkin pääsimme viime maanataina aloittamaan operatiivisen toiminnan. Sekoitimme ensimmäiset torjunta-aineet tankkeihin odottamaan lastausta lentokoneisiin. Ruiskutukseen kuitenkin vaaditaan lähes tuuleton, alle 25C ja sateeton päivä. Ensimmäisenä päivänä oli...

Maastoviikko

Viime viikon ajan työskentelin hieman erilaisten työtehtävien parissa. Tutustuin maanantaista torstaihin paikkalliseen kenttätyöskentelyyn. Sain parikseni neljännen vuoden luonnonvaraopiskelijan, ja hän  myös perehdytti minut työtehtäviin.   Työskentely oli...

Kanadalaistuminen käyntiin

No niin, palataanpa kirjoittelemaan taas blogia, kun minulla on vihdoinkin aikaa pysähtyä kiireiltä. Ensimmäinen työpäivä Ensimmäisenä viikonloppuna kävin ostamassa ruokaa seuraavalle viikolle ja olin hieman yllättynyt hintatasosta. Olin lukenut, että Suomen ja...